Tuliteatteri

Flamman erikoisuutena on teatterin yhdistäminen tulitaiteeseen. Tulitarinoissa erilaiset fantasiahahmot saattelevat katsojansa palavaan maailmaan liikkeen, musiikin ja liekkien valon saattelemana. Produktioissa on mukana esiintyjien lisäksi myös suuri joukko lavastajia, puvustajia, valo- ja äänimiehiä, tuliturvamiehiä ja muuta henkilökuntaa. Tuliteatterit ovat nyttemmin vakiintuneet Pyynikin kesäteatterille ja niitä järjestetään kerran vuodessa syksyisin.

Flamma on esittänyt tuliteatteria vuosittain Tampereella jo vuodesta 2003. Flamma sai Narrien Uni -tuliteatteriesityksistään Tampereen kaupungilta vuoden kulttuuriteko 2008 -palkinnon.

Vuonna 2009 Flamman 30 esiintyjää sukelsi muinaissuomalaisen mytologian pyörteisiin esityksellä Tulta iski ilman Ukko. Esitys oli Kalevala-henkisen trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa Lemminkäisen temppeli nähdään Pyynikillä syyskuussa 2010. Trilogian viimeinen osa on vuorossa vuonna 2011.