Workshopit

Flamma järjestää tulitaiteen perusteiden workshopeja ryhmille tilauksesta. Workshopissa voi oppia kepin- ja/tai poin pyörityksen alkeet. Workshop sisältää harjoitukset, tuliturvallisuusluennon ja kurssin lopuksi välinettä kokeillaan tulella. Flamma on kouluttanut tulitaiteen saloihin erilaisia ryhmiä mm. teatteri- ja yritysmaailman parissa, pikkujouluissa ja polttareissa ympäri Suomea sekä mm. Lontoossa vuoden 2005 Workshop-festivaaleilla. Ryhmien koko ja kurssin kesto on räätälöitävissä ryhmän mukaan

Pyydä tarjous: Nella Brelo 050 3175 140

Sosiaalisen sirkuksen workshopit

Vuonna 2009 Flamma lähti mukaan Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoimaan ja Lapin lääninhallituksen rahoittamaan Sosiaalinen Sirkus -nimiseen ESR-hankkeeseen. Hankkeessa Flamma järjestää Tampereella 2010-2011 lyhyitä sirkusopetusjaksoja mm. nuorille päihdekuntoutujille. Flamma tekee Sosiaalisen Sirkuksen koulutuksia myös hankkeen ulkopuolella ja sen loputtua ryhmille tilauksesta.

Flamman workshopissa oppilaat perehdytetään tulitaiteen ja tuliturvallisuuden perusteisiin. Tavoitteena on tuottaa nuorille jännittäviä päihteettömiä kokemuksia, auttaa itseilmaisussa ja itsetunnon kehittymisessä sekä antaa positiivisia välineitä käsitellä oman elämän ongelmia ja vaikeuksia. Tavoitteena on myös auttaa myönteisen minäkuvan, luovuuden ja itsetunnon kehittymisessä. Koulutuksen tarkoitus on kehittää keskittymiskykyä, kehon koordinaatiota sekä oman kehon tuntemista. Tavoitteena on, että koulutuksen aikana nuoret oppivat vähintään yhden tulivälineen hallinnan sekä tulitaiteen ja tuliturvallisuuden perusteet ja oppilas pystyy halutessaan jatkamaan harrastusta itsenäisesti.

Pyydä tarjous: Nella Brelo 050 3175 140